Muita kirjoituksia ja kannanottoja

JÄLJEMPÄNÄ
Sampo Honkala: >>Merikadettikoulun suojelusta (tammikuun alku 2005)
Ville Komsi: >>Ingen riskoja minsann (dels publicerad i Hbl 17.1.2005)
Timo Heikkinen (Yhdyskuntasuunnittelun seura ry:n pj.) ja
Laura Kolbe (Suomen kaupunkitutkimuksen seura ry:n pj.):
>>Rakennussuojelu maksaa itsensä takaisin (HS, mielipidesivu, 17.4.2003)

Heinäkuu 2004 naapurikatolla

KUVA:

Ällikällä äimättynä

Sunnuntaihesarin 6.2.05 kaupunkisivulla toimittaja Antti Manninen kertoi käyneensä Katajanokalla verestämässä muistikuviaan ns. Merikadettikoulun asuntolasta. Verestys olikin yllättävä. Tarkastelen seuraavassa kirjoituksen kummallisuuksia.

1. >> Suojelukiistan valitukset hylättiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa viime elokuussa eikä vanha kaupunginhallitus suostunut panemaan vireille uuden asemakaavan tekoa. Se tarkoittaa, että asia on perusteellisesti tutkittu. >>

Muotoseikkoja on tutkittu, ei päätösten viisautta. Muodollisesti asiat saattavat olla kunnossa, vaikka päättäjät eivät olisi paneutuneet yhteenkään asiantuntijalausuntoon eivätkä pariin vuoteen katsoneet ikkunasta ulos.

Muodollisesti asiat saattaisivat olla kunnossa, vaikka eduskunta olisi vuonna 1981 päättänyt, että Urho Kekkonen johtaa maata vuoteen 2050 — lääkärinlausunnothan ovat vain lääkärinlausuntoja.

2. >> Virkamiesten mielestä [uusi rakennus-]lautakunta ei voi muuta kuin myöntää [purku-]luvan. >>

Lainoppineet virkamiehet on asetettu, jotta he tulkitsevat pykäliä totuttuun tapaan. Jos hallinto on pelkästään tätä, mihin luottamushenkilöitä tarvitaan?

Maailma kehittyy ja jopa pysyy pystyssä yhteenottojen kautta. Sääntöjä voidaan uhmata ja uusia tulkintoja voidaan esittää. Sääntöjä voidaan korjatakin. Lopulta katsotaan, kenen sääntö, tulkinta tai käytäntö kestää oikeudessa, vaaleissa, markkinoilla tai muussa kädenväännössä.

Väittämän mukaan laki on niin kuin se luetaan. Tämä pätee erityisesti rakennusten suojelua koskeviin säädöksiin. Raamatusta muuten sanotaan samoin. Kuinkahan usein kaupunginkanslian teologisen osaston mielipide katsottaisiin viimeiseksi sanaksi?

3. >> Katajanokka-seura [...] ei ole vieläkään suostunut myöntämään tappiotaan suojelukiistassa. Seura on perustanut Merikadettikoululle nettisivut ja päivittänyt vanhan vaihtoehtosuunnitelmansa. >>

Sivusto on yksityisten henkilöiden tekemä. Siksi se onkin rakentunut hitaasti. Kiitos toki maininnasta. Suurin osa ajatellusta sisällöstä on jo näkyvissä.

En osaa nähdä mitään rikollista siinä, että seura päivittää vaihtoehtohahmotelmansa.

Olen ollut mukana suojelukiistoissa, joissa tappio on ollut vieläkin lähempänä ja voitto saatu silti.

4. >> Seura väittää, että uusi asuintalo voidaan rakentaa tontille, vaikka vanha tiilirakennus säästettäisiin. >>

Niin tosiaan väittää. Niin mekin. Sitä paitsi väitämme, että koko nykyisen asemakaavan sallima rakennusoikeus voitaisiin hyödyntää edullisesti ja järkevästi. Tämä on ratkaiseva muutos vuonna 2003 ”totuutena pidettyyn” käsitykseen nähden. Ehkä kannattaisi vilkaista sitä vaihtoehtohahmotelmaa.

5. >> Katajanokalla on runsaasti muitakin punatiilisiä rakennuksia [...]. Kaikki muut on suojeltu paitsi entisen Merikadettikoulun asuntola, joka on niistä pienin ja vaatimattomin. >>

Suomi on aika pieni ja vaatimaton maa. Kannattaako sitten sitäkään puolustaa?

6. >> Merikadettikoulun ja Lutikkalinnan välissä on paljon tyhjää tilaa. Se antaa vaikutelman, että vanha rakennus voitaisiin säästää ja rakentaa uusi kerrostalo sen viereen. Silloin unohdetaan, että suurin osa alueesta on naapuritalon pihaa, jolle tuskin on tarkoitus rakentaa enää mitään. >>

Kannattaisikohan tosiaan vilkaista niitä hahmotelmia? Kaikki, mitä Katajanokkaseuran suunnalta on esitetty, pysyy suunnilleen nykyisen asemakaavan mukaisella rakennusalalla, ja Lutikkalinnan piha on vaihtoehdoissa ylimalkaan väljempi ja valoisampi.

7. >> Katajanokan kärki oli teollisuus- ja varastoaluetta 1970-luvun alkuun saakka. Siitä tuli uuden kaupunkisuunnittelun pioneerityö. >>

Niin tuli, enkä lakkaa ihailemasta sitä. Entä sitten?

8. >> Merikadettikoulu [= sen purkaminen ja korvaaminen] on suunnitelman viimeinen osa, jota ei ole vielä rakennettu [= pantu toimeen]. >>

"Suunnitelman täydellisyys" on kaikkein yhdentekevin tässä asiassa kuulemani perustelu.

Asemakaavakilpailun voittaneessa ehdotuksessa vuonna 1972 Merikadettikoulun talo oli säilytettävien joukossa. Vankila, kappelisiipeä lukuun ottamatta, ei ollut. Sittemmin vankila on päätetty säilyttää ja muuttaa hotelliksi. En ole kuullut kenenkään valittavan, että tämä pilaisi pioneerityön.

9. >> [On heilahdettu] toiseen äärimmäisyyteen, jossa kaikki vanhat rakennukset halutaan suojella pelkästään sen takia että ne ovat vanhoja. >>

Talo on vankka ja käyttökelpoinen. Sen kunnostaminen olisi kaupallisesti edullisempaa kuin uuden rakentaminen. Sen säilyttäminen antaisi ympäristölle nykyään arvostettua ilmeikkyyttä enemmän kuin pelkkä uudisrakentaminen. Hymyilen hölmöydelle, kun näen sellaista. Tässä en näe.

10. >> Surkuhupaisinta kiistassa on se, että ansioituneet rakennussuojelun veteraanit [H. ja S.] ovat joutuneet ikään kuin väärälle puolelle. Kaiken kukkuraksi myös uuden asuintalon suunnittelija on nimekäs vanhemman kaartin arkkitehti [...]. >>

Eihän toki. Surkuhupaisinta on, että purettuja taloja koskevalla kirjoitussarjallaan kansan herättänyt Antti Manninen näyttää kierähtävän hupsistakeikkaa toiselle puolelle... Sitä paitsi: henkilöistäkö tässä onkin kysymys eikä asioista?

11. >> Katajanokka-seura ei näytä antavan mitään arvoa sille, että Katajanokan uuden puolen viimeinen tontti rakennettaisiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Sitten Helanderin, Pakkalan ja Sundmanin työ olisi täydellinen. >>

Eipä olisi. Vankilahan pitäisi purkaa. Sitä paitsi kumpi on alkuperäinen: vuoden 1972 kilpailutyö vai vuoden 1977 valmis asemakaava? Edellisessä Merikadettikoulu oli säilytetty.

13. >> Olisihan se mukava poikkeus Helsingin keskeneräisten hankkeiden joukossa. >>

On toinenkin mahdollisuus... Entäpä jos toteutettaisiin Viljo Revellin ja Heikki Castrénin unelma? Makkara koko korttelin ympäri!

14. Tarkastelen vielä muutamia väitteitä suhteessa toisiinsa. Jos suunnitelman toteutuksen täydellisyys on ylin arvo eikä vanhaa kannata säilyttää ”vain vanhuuden” takia, se tietää huonoa Sederholmin talolle. Lyön vetoa, että C.L.Engel vähintäänkin haaveili yhtenäisestä empiretyylisestä Aleksanterinkadusta.

Jos taas olevan rakennuksen jämäkkyys ja käyttöarvo ovat yhtenäisyyden rinnalla merkityksettömiä näkökohtia, olisi johdonmukaista purkaa vikkelästi Yhdyspankin talo Senaatintorin toiselta kulmalta.

Jos kunnioitettavien henkilöiden näkemys on loukkaamaton ohje, kannattaa muistaa Le Corbusier. Hän oli nero. Nerokkaiden töidensä ohella hän halusi purkaa Pariisin ja korvata sen kahdeksalla tornitalolla.

15. >> Milloin tappio kannattaisi tunnustaa? >>

Hyvä kysymys. Riippuu siitä, mihin pyrkii ja mitä arvostaa.

Ville Komsi 8.2.05

Tammikuu 2005, pohjoisesta

KUVA: merikadet0501dram.JPG

Merikadettikoulun suojelusta

Rakennuslautakunta kokoontuu 18.1. pohtimaan Katajanokan merikadettikoulun tontille suunnitellun asuinkerrostalon rakennuslupaa. Rakennusluvan myöntäminen merkitsisi merikadettikoulun purkamista uudisrakennuksen tieltä. [1]

Katajanokkaseura on aikanaan hakenut merikadettikoululle suojelua rakennussuojelulain nojalla. Suojelukysymys on ratkaistu viime vuonna Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jossa pysyi voimassa ympäristöministeriön kanta: suojelu voidaan hoitaa maankäyttö- ja rakennuslain nojalla asemakaavalla, joten perustetta rakennussuojelulain soveltamiseen ei ole. Asemakaava-alueella rakennussuojelu toteutetaan pääsääntöisesti asemakaavalla; rakennussuojelulain soveltaminen edellyttäisi jonkin erityisen syyn olemassaoloa.

Helsingin kaupunginvaltuusto on aiemmin käsitellyt mahdollista kaavamuutosta ja päätynyt siihen loputulokseen, että rakennuksen suojelu olisi tontin omistajalle kohtuutonta, koska käytettävissä oleva rakennusoikeus pienenisi oleellisella tavalla. Kaavamuutos saattaisi siten valtuuston mielestä johtaa siihen, että kaupunki joutuisi korvaamaan rakennusoikeuden vähennyksen tontin omistajalle. Asemakaavoissa suojelumääräysten on lain mukaan oltava tontinomistajalle kohtuullisia.

Merikadettikoulun suojelua on siten tarkasteltu laajasti ja monipuolisesti sekä asemakaavalla suojelun että rakennussuojelulain soveltamisen kannalta. Molemmat tarkastelutavat ja tehdyt päätökset sisältävät sen käsityksen, että rakennus on rakennussuojelulain tarkoittama suojelun kohde. Tarkastelijan näkökulmasta riippuen suojelun tulisi kuitenkin tapahtua juuri sen lain nojalla, joka ei kuulu tarkastelijan vastuualueeseen: kaupungin mielestä suojelu voisi tapahtua Katajanokkaseuran esityksen mukaisesti rakennussuojelulailla eli viimekädessä valtion toimesta, ympäristöministeriön mielestä suojelu tulisi hoitaa kaavoituksella eli kaupungin toimenpitein. Luonnollinen seuraus tästä jaetusta suojeluvastuusta näyttää olevan se, että rakennus varmuuden vuoksi puretaan. Rakennussuojeluun liittyy erittäin suuri viranomaisten harkintavalta. Myös huonot päätökset voivat olla laillisia.

Rakennuslupaa myönnettäessä harkintavalta ei ole kuitenkaan rajaton. Maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n mukaan rakennusluvan myöntämisen edellytys on nimittäin se, että ”rakentaminen täyttää sille 117 §:ssä säädetyt sekä muut tämän lain mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset”. Saman lain 118 §:ssä esitetään seuraava vaatimus: ”rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella.” Mikäli rakennuslupahakemuksessa esitetään tehtäväksi sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät tätä vaatimusta täytä, ei rakennusluvan myöntäminen ole lain mukaan mahdollista. Saattaa olla, että haetun rakennusluvan myöntäminen merikadettikoulun tontille olisi lain vastaista.

On huomionarvoista, ettei maankäyttö- ja rakennuslaki edellytä ”historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaalta rakennukselta tai kaupunkikuvalta” suojelupäätöstä. Se ei edes voi sitä edellyttää, koska rakennussuojelulailla tai asemakaavalla voidaan suojella rakennuksia ja rakennettuja alueita, mutta ei vaikeammin määriteltävää ”kaupunkikuvaa”. Maankäyttö- ja rakennuslain 117 §:n tarkoituksena näyttäisikin olevan huolehtia rakennussuojelun minimitasosta siinäkin tapauksessa, että asemakaavoitus tai rakennussuojelupäätökset eivät olisi pysyneet kehityksen vauhdissa mukana. Kaupunkikuvaa turmelevaksi katsottava rakennuksen purkaminen on lain mukaan sellaisenaan rakennusluvan myöntämisen este. Rakennussuojelun monipuoliseen tarkasteluun onkin lisättävä vielä yksi näkökulma: Jos suojelukriteerit täyttävää arvorakennusta ei ole aktiivisesti suojeltu asemakaavalla eikä rakennussuojelulain nojalla, onko sillä silti passiivinen lain suoja, joka aktivoituu jos rakennusta yritetään purkaa?

Merikadettikoulun tapausta sivusta seuranneelle suojeluongelma on jotenkin tragikoominen. Tosiasiassa kaavan edellyttämä rakennusoikeus mahtuu vaivatta tontille, vaikka vanha rakennus säilytettäisiinkin. Tämä edellyttäisi vähäisiä muutoksia voimassa olevaan asemakaavaan (yksi asemakaavan lakisääteisistä tarkoituksista on olemassa olevan rakennuskannan käytön edistäminen). Suurin muutos pitäisi tehdä asennepuolella: historialliset rakennukset tulisi nähdä mielenkiintoisena suunnitteluhaasteena. Koska tontin rakennusoikeutta ei ole tarpeen vähentää, ei kaavan muutoksesta aiheudu tontin omistajalle mitään sellaista haittaa, jonka kaupunki voisi joutua korvaamaan.

Merikadettikoulun purkamista on perusteltu myös kaupunkikuvallisilla syillä ja voimassa olevan asemakaavan toteuttamisella – kaava ja kaupunkikuva ikään kuin vaatisivat rakennuksen purkamista. Voimassa oleva kaava ei tätä kuitenkaan edellytä. [2] Täysin kaavan mukainen olisi esimerkiksi sellainen ratkaisu, jossa merikadettikoulua laajennettaisiin kahdella tai kolmella lisäkerroksella. Rakennusten laajentaminen tällä tavalla on hyvä ja perinteinen tapa — näin on tehty lukemattomissa Helsingin kantakaupungin arvotaloissa, ja toisinaan tarvitaan huolellinen rakennushistoriallinen analyysi laajennusvaiheiden havaitsemiseksi.

Osittain rakennussuojeluongelmat ovat arkkitehtonisia kysymyksiä. Sekä arkkitehdeille että rakennusliikkeille on kiusallista huomata, että jokin omana aikanaan tavanomainen arkirakennus, kuten merikadettikoulu, on rakennusteknisesti ylivoimainen ja esteettisesti kilpailukykyinen nykyrakennuksiin verratuna. Ilman purkua merikadettikoulu säilyisi likipitäen nykyisellään satoja vuosia, jopa ilman merkittäviä julkisivukorjauksia. Katajanokalla on viereisissä kortteleissa 1980-luvulla rakennettuja asuinkerrostaloja, joiden koko julkisivumuuraus on jouduttu jo nyt purkamaan ja rakentamaan uudestaan. Lyhytkiertoisen kertakäyttörakentamisen kansantaloudelle aiheuttamat menetykset ovat valtavia.

Rakennusliikkeiden hehkuttama elinkaariajattelu on käytännössä juuri tätä: teknisesti ja esteettisesti kestävimmät rakennukset puretaan ensin, koska rakennustuotannon on liiketalouden periaatteiden mukaisesti pyrittävä mahdollisimman nopeaan kiertoon ja kassavirran maksimointiin asukkailta rakennusliikkeelle — jokainen sukupolvi aloittakoon rakentamisen alusta. Nykykäytäntö on juuri päinvastainen kuin järkevä kansanomainen rakentaminen: takavuosien talonpojan rakennusopas todisti vielä laskelmin, että yhtä sukupolvea varten ei kannata rakentaa lainkaan.

Kaupungin pitäisi pystyä rakentamisen ohjauksessaan terveeseen kehitykseen: olemassa olevien rakennusten hyödyntämiseen ja asukkaiden hyviksi kokemien rakennettujen ympäristöjen, yhteisen kulttuuriperintömme säilyttämiseen. Kaavoituksen lakisääteinen tehtävä on ohjata rakentamista — ei päinvastoin. Merikadettikoulun suojelusta ei koidu mitään rakennusoikeuden menetyksiä eikä suojelukaava aiheuttaisi kaupungille mitään ylimääräisiä kuluja. Kysymys on viimekädessä siitä, että toimittaessa Helsingin kantakaupungissa ja historiallisessa miljöössä asetetaan uudisrakentamiselle järkevät ja perustellut reunaehdot siten kuin lainsäädäntö edellyttää.

Sampo Honkala
arkkitehti SAFA

------------------

[1] Ks. >>Uusimmat vaiheet

[2] Sampo Honkalan Katajanokkaseuran pyynnöstä laatimat vaihtoehtohahmotelmat ovat nimenomaisesti vain hahmotelmia, jotka osoittavat, että tontin koko rakennusoikeuden säilyttävät ratkaisut ovat mahdollisia siinäkin tapauksessa, että Merikadettikoulun taloa ei pureta. Jokin ratkaisutyyppi saattaa uudisrakennuksen osalta edellyttää asemakaavaan merkityn rakennusalan rajan poimuttamista pihan puolella, jokin toinen taas uudisrakennuksen sallitun kerrosluvun korottamista yhdellä. Olemassa olevan rakennuksen säilyttäminen, kunnossapitäminen tai laajentaminenkaan asemakaavaan nyt merkityn rakennusrajan ja sallitun korkeuden puitteissa eivät sinänsä vaadi kaavan muuttamista. Kuitenkin vain olemassa olevan rakennuksen säilyttämistä vaativa ns. sr-merkintä (“suojeltava rakennus”) estää purkamisen. Määräystä voidaan tarpeen mukaan tarkentaa. [-vk]


Tammikuu 2005, idästä (kujalta)

KUVA:

Ingen riskoja minsann

Det står ett tämligen litet men hållfast hus av tegel med stenfot på slänten bredvid det före detta fängelset på Skatudden, just i den knuten där byggmästarjugend ersätts med den mestadels kvartssekelgamla bebyggelsen på udden. Huset har stått där åtminstone från 1910-talet, men det kan lika väl härstamma från 1880-talet. Stället ingår i det fore detta militära området bortom den civila staden, och noggranna arkivuppgifter finns inte kvar.

Sådana anonyma hus är säkerligen inte något unikt, men numera ganska rara. En hemtrevlig och vacker byggnad för dem som bor i närheten eller promenerar förbi. Renoverad skulle den vara ännu vackrare. Det går förresten en rätt stor skara förbi, om man räknar med alla som står på spårvagnshållplatsen efter att ha kommit från båten eller som övernattar i Eurohostel (det tidigare härbärget för bostadslösa) eller ska bo i det blivande hotellet (fängelset).

Huset står stadigt på sluttningen. Stadigt sitter de dels formpressade teglen fast, även om några få kanter spruckit här och där. Jämför detta med de tjugo år gamla husen i närheten vars tegelväggar redan håller på att förnyas.

Stadigvarande hus alltså? Nej. Under rivningshot? Ja.

Huset kallas Sjökadettskolan. Man vet nämligen att det åtminstone omkring 1930 har tjänat som dormitorium för marinkadetter; själva undervisningen har skett på olika ställen. Senast har huset fungerat som kontorslokaliteter för försvaret.

För några år sedan sålde staten tomten till byggnadsfirman Alfred A. Palmberg. Enligt stadsplanen för Skatuddens yttre del från 1977 har kvarteret delats i två tomter. På denna tomt nummer 1 skulle 5 400 kvadratmeter våningsyta byggas och inget hänsyn till den befintliga byggnaden visas.

Den ifrågavarande stadsplanen av Vilhelm Helander, Pekka Pakkala och Mikael Sundman var i och för sig banbrytande efter den fantasilösa efterkrigstiden och mycket välkommen i sin mänskliga skala, detaljrikhet och betoning på att bevara och vidareutveckla det som redan finns. Ett stort steg alltså som bara kunde ha blivit ännu en aning större. Enligt den planen skulle förresten även fängelset ha fått väja för en park – men nu ska det upprustas och förvandlas till hotell, som på Långholmen i Stockholm. Och det ligger mera pietet för historien i den tanken. Varför riva ner Sjökadettskolan då? Det skulle inte ens bli någon park i stället.

Tomt nummer 2 i kvarteret har en präktig byggnad från den militära tiden. Ursprungligen bostadshus för kapitulanter med familjer, sedan kontor. Nu har den upprustats [*] till ett fint bostadshus igen. Lönsamt och bra. Varför inte göra samma sak i mindre skala bredvid?

Det har nog gjorts motioner om att förnya stadsplanen på tomt nummer 1 i syfte att bevara det gamla. Ägaren har skarpt motsatt sig tanken. Firman befarar att den totala byggnadsrätten på tomten då skulle miska och hävdar att det skulle vara orimligt. Så får man inte göra. Så gör man inte.

Lagen säger, att en plan inte får vara orimlig mot markägaren, men vad är “orimligt”? Lagen preciserar, att ägaren måste kunna använda sin mark på ett sätt som medför skälig nytta. Inte särskilt precist det heller. En prejudikat skulle vara av nöden, tycker många. Våga inte prova, säger markägaren. Vi ställer så höga ersättningskrav på staden att ni kommer att gråta...

Ett dödläge. För två år sedan vågade stadsstyrelsen – efter hotelser och omröstning – inte föreslå att stadsplanen förnyas.

Men situationen har i alla fall förändrats. I våras har Skatuddssällskapet framfört ett alternativt utkast med beräkningar som klart visar, att om Sjökadettskolan bevaras och renoveras till bostäder – säkerligen lönsamt – kan hela den återstående delen av nuvarande byggnadsrätt och kanske till och med lite mera byggas på tomten på ett snyggt sätt. Bara smärre ändringar på gränsen av byggnadsarealen kanske behövs och – för säkerhets skull – en markering på det gamla huset att det bör bevaras.

Ville Komsi
rätt så långvarig arkitekturstuderande och en gång i tiden s.k. lagstiftare också
Helsingfors

(Ovanstående: Hbl 17.1.05)

------------------
[*] Dumme jag! Av någon anledning erinrade jag mig felaktigt att det var just Palmberg som renoverade Amiralen och skrev på så sätt i Husis. Det var ju SRV Westerlund. -vk
------------------

PS:

Vad angår kampen?

Så är det inte längre någon minskning av tomtens kommersiella värde det handlar om. Varför då står ägaren fortfarande så starkt emot? Själslättja? Oföretagsamhet? Eller kanske en tankegång som går ut på spåret “vad skulle det bli om man börjar ge efter i onödan”?

Det kan nämligen i kommande fall vara fördelaktigt för inflytelserika tomtägare, om en fastställd detaljplan utan något tvivel anses okränkbar, ifall en den sorts ägare inte vill ha en ändring. Detta till trots att lagen inte säger just så. Och även till trots att detaljplaner enligt nuvarande lag inte är avsedda att vara eviga, snarare tvärtom.

Är lagarna inte entydiga då? Nej, det är de inte. De är politiska kompromisser, vars tolkning ofta har skjutis över på stackars domstolar.

Vad månne betyder t.ex. ordet “rimlig”? Kan någon veta det innan det finns ett prejudikat? Om det gäller att väga ägarens intresse mot allmän nytta, som definierats i vaga termer förstås, måste då en prejudikat gälla för alla tider eller ska domstolarna i senare fall visa hänsyn till förändrade allmänna värderingar? Ägarens advokat säger förvisso nej (alltså inget hänsyn till nyare tänkesätt och värderingar) medan de flesta torde svara ja.

Vad månne betyder “rimlig” eller “skälig”, om det inte ens existerar något jämförbart prejudikat? Besvara nu, hur pass mycket eller vilken andel av den befintliga (alltså tidigare fastställda) byggnadsrätten som kunde tagas bort (alltså senare förnekas) ifall allmänna värderingar angående balansen mellan privata rättigheter och t.ex. “stadsbilden” och “närvaron av historien” har ändrats.

I detta särskilda fall säger tomtägarens sakkunniga bland annat, att stadsplanens tidsenlighhet blivit fastställd då stadsstyrelsen i 2003 beslöt att inte ändra på stadsplanen ifråga. Kanske det. Men obesvarat förblir, om inte någonting kan utgöra en tillräcklig grund för en ombedömning i saken och ett nytt beslut. Om ett avvikande beslut sedan skulle ge upphov till ersättning från staden till tomtägaren, är en huvudbry för domstolar igen. Klart är i alla fall att, till först, omständigheterna har ändrats genom att man visat det vara möjligt att använda hela den fastställda byggnadsrätten på tomten på ett förnuftigt och lönsamt sätt även i det fallet att den gamla byggnaden bevaras och renoveras som en del av användandet av byggnadsrätten, och därmed, att de möjliga ersättningarna omöjligen kunde vara så stora som man påstått och trott. Lägg märke till både det faktumet att tomtägaren köpt fastigheten från staten före stadsstyrelsens ovannämnda beslut i 2003 att inte då börja förnya stadsplanen — d.v.s. att det borde ingå en viss företagarrisk i köpet — och den förmodan att det kommersiella värdet av den totala våningsytan på tomten bara ökar vid bevarandet av den gamla byggnaden.

Om hädanefter en rimlig planeändring på samhällets initiativ inte längre ansågs som politiskt omöjlig och troligtvis förbjuden, skulle det då bli kaos, revolution och anarki? Föga troligt. Men det skulle inte vara så lätt att tysta ner både politiker och motsträviga medborgare genom att hota dem med jättestora ersättningskrav.

Det där, att tysta ner, är i alla fall inte allas rätt. De stora och starka har bättre advokater. Därtill kan stora företag ha också annan slags kopplingar och hävstänger med eller gentemot politiker och medborgare. Man behöver inte vara alltför rabulist för att se, hur denna form av egendomsskydd — skyddet för vagt definierade och omstridbara rättigheter — mestadels angår och gagnar de mäktiga. Den fattiges hydda blir nog lättare och billigare överkörd av sju filer i utvecklingens namn. Det sundaste, tycker jag, vore att låta byggnadsrätten i tätorterna konsekvent så småningom bli en klar handelsvara som kommunen från första början kan avyttra och lösa in på samma pris — men, som sagt, i detta fall är den frågan inte relevant på riktigt längre.

Eftersom enligt dagens vetskap bevarandet av det gamla huset inte ens innebär en nämnvärd ekonomisk förlust för ägaren, kan jag bara förmoda att vad som nu pågår är en kamp om föreställningar. Därmed kan kommande händelseförlopp och de snart föreliggande avgörandena ha omfattande konsekvenser för byggnadsvård och stadsbild i allmänhet och i hela landet.

Tiden kan snabbt rinna ut om ett beslut om planeändring inte mycket snart uppstår. Helsingfors gamla byggnadsnämnd yttrade sig kraftigt mot rivningen i sitt sista mote den 18. januari och vägrade att ge rivningsstillstånd. Så blev det bara en tidsfrist av fyra veckor, varav nästan tre har hunnit förflyta — den nya nämnden har bordlagt ärendet tills den 15. februari. Om inte den nya nämnden då fattar ett likadant beslut eller fortsätter med bordläggandet, kan det vara för sent att stoppa rivningen med lagliga medel. Att bara sitta och titta på kan vara för mig för svårt ändå.

Den nyvalda stadsstyrelsen hinner ha hela två möten före den 15.2. — det senare av dem dagen före!

En motion av fullmäktiga på bred bas är under behandling sedan september. Där sägs det, att stadsplanen berörande tomten borde ändras i syfte att bevara Sjökadettskolans hus -- i samråd med tomtägaren, ifall möjligt.

Vad som mest akut skulle behövas är en stor massa signaturer och andra ställningstaganden från stadsborna och en klar majoritet av fullmäktige som förnyar eller yttrar sin vilja att bevara byggnaden. Då borde väl stadsstyrelsen agera utan dröjsmål. Men det är ont om tiden. Även byggfirman Alfred A. Palmberg kunde dock ta en funderare och inte kalla på grävskopan strax.

Farfarn står där i knuten ännu. Hur länge?

D.S.

>>Vädjan

Tammikuu 2005 etelästä naapuripihalta

KUVA:
Rakennussuojelu maksaa itsensä takaisin

— Helsingin Sanomat, mielipidesivu, 17.4.2003

Kiista Katajanokalla sijaitsevan Linnankuja 3:n merikadettikoulun säilyttämisestä tuo hyvin esille sen, mikä asema rakennussuojelulla Suomessa on. Siinä missä valtio käyttää luonnonsuojelutarkoituksiin vuosittain kymmeniä, jopa satoja miljoonia euroja, ovat rakennussuojeluun myönnetyt valtion avustukset olleet vuosittain alle kahden miljoonan euron luokkaa.

Rakennussuojelu hoidetaan Suomessa lähes kokonaan kaavoituksen kautta. Kunnilla on kaavoitusmonopoli. Kunnan kaavaratkaisuista riippuu, miten rakennussuojelua voidaan kunnassa edistää.

Lain mukaan rakennuksen omistajan tulee pitää rakennus ympäristöineen jatkuvasti kunnossa. Linnankuja 3:n rakennus, joka vasta muutama vuosi sitten siirtyi valtiolta yksityiseen omistukseen, on jykevän rakentamistapansa ansiosta säilynyt käyttökelpoisena. Rakennusta ei ole jätetty heitteille, vaikka jo 25 vuotta sitten alueelle vahvistunut kaava edellytti rakennuksen purkamista. Kaavan toteutuminen on viivästynyt, kuten usein tapahtuu.

Vanhojen rakennusten säilyttäminen, uudelleen käyttö ja kunnossapito maksavat. Ääritapauksissa on rakennuksen omistajalla oikeus saada yhteiskunnalta, joko valtiolta tai kunnalta, täysi korvaus vähäistä suuremmasta haitasta. Rakennuksen normaalista kunnossapitovelvollisuudesta aiheutuvia kustannuksia ei kuitenkaan korvata.

Korvausvelvollisuus syntyy, jos rakennusta suojelumääräysten johdosta ei voi käyttää tavanomaisella tai kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla. Korvausvelvollisuutta ei sen sijaan yleensä synny sen takia, että kunta muuttuneessa tilanteessa päättää muuttaa kaavaa. Tontille aikanaan kaavoituksessa vahvistettu rakennusoikeus ei ole ehdottomasti saavutettu oikeus, jota ei voitaisi myöhemmin leikata. Kiinteistönomistajia tulee kuitenkin kohdella yhdenvertaisesti, eikä luottamuksen suojaakaan saa rikkoa.

Jos Linnankuja 3:n merikadettikoulun rakennus päätettäisiin säilyttää, voitaisiin jäljelle jäävälle osalle tonttia rakentaa asuinrakennus, joka tosin olisi rakennusliikkeen nyt kaavailemaa pienempi. Tontti ei jäisi suinkaan arvottomaksi. Merikadettikoulun rakennus voitaisiin myös muuttaa asuinkäyttöön.

Vaikuttaakin siltä, ettei kaupungin korvausvelvollisuus tapauksessa olisi mitenkään itsestään selvä. Kysymys on vähintäänkin tulkinnanvarainen.

Tulkinnanvaraa ei sen sijaan jää, kun miettii sitä maineen menetystä, joka rakennusliikettä purkamisen tapahtuessa kohtaa. Rakennusliikkeen kannattaakin vakavasti pohtia, kumpi loppujen lopuksi tulee kalliimmaksi: vanhan rakennuksen kunnostamisesta ja käyttötarkoituksen muutoksesta aiheutuvat lisäkustannukset vai pitkäksi aikaa pilaantunut imago?

Ja vaikka vuosien oikeuskäsittelyn jälkeen lopputulos olisikin, että kaupunki joutuisi korvaamaan rakennusliikkeelle esimerkiksi suunnittelukustannuksia, niin voi kysyä, eikö tähänkin pitäisi olla valmiutta. Valtion omistama kiinteistöyhtiö Kapiteeli sai pelkästään Linnankuja 3:n tontin myynnistä enemmän. Voisiko myös Helsingin kaupunki, vaikeasta taloustilanteestaan huolimatta, varautua jatkossa esimerkiksi rahastoa keräämällä, käyttämään muutaman miljoona euroa rakennussuojeluavustuksiin. Kulttuurimatkailu on maailman nopeimmin kasvava elinkeinonhaara. Rahat saattaisivat tulla moninkertaisesti takaisin.

Timo Heikkinen
Yhdyskuntasuunnittelun seura ry:n puheenjohtaja

Laura Kolbe
Suomen kaupunkitutkimuksen seura ry:n puheenjohtaja