Mistä kaikesta tässä on kysymys?

Ville Komsi

1.

On kysymys yhdestä talosta, jonka purkaminen olisi surullista, tyhmää ja tarpeetonta.

2.

On myös kysymys lakien väärästä tulkinnasta.

" "Ympäristökeskus totesi, että rakennusta ei ole tarpeen suojella", Risto Bono [= Alfred A. Palmbergin toimitusjohtaja] toteaa."

Rakennuslehti 8.4.2004

Mitä ympäristökeskus oikeasti sanoi?

"Uudenmaan ympäristökeskus katsoo, että rakennus täyttää rakennussuojelulain 2 §:ssä lailla suojeltavan rakennuksen edellytykset [=tunnusmerkit].

Rakennussuojelulain 3 §:n mukaan rakennussuojelusta asemakaava-alueella sekä alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten, säädetään maankäyttö- ja rakennuslailla. Rakennus voidaan suojella rakennussuojelulailla vain, jos suojelu ei ole mahdollista maankäyttö- ja rakennuslain nojalla, jos rakennuksen säilymistä ei voida riittävästi turvata maankäyttö- ja rakennuslain säännösten nojalla tai jos on huomattavaa valtakunnallista merkitystä taikka jos siihen muutoin on erityisiä syitä.

Vaikka vuoden 1977 asemakaavalla on suojeltu useita Katajanokan kärjen rakennuksia, tämän jälkeen toteutetut asemakaavan muutokset ja päätös säilyttää vankilarakennuksia ajateltua enemmän osoittavat, että yli 20 vuotta vanha asemakaava on rakennussuojelun näkökulmasta vanhentunut. Asemakaavan toteuttaminen Linna[n]kuja 3:ssa sijaitsevalla tontilla johtaa rakennettuun ympäristöön liittyvien arvojen hävittämiseen.

Saadun selvityksen mukaan täydennysrakentaminen Linna[n]kuja 3:n tontilla on mahdollista ilman, että punatiilirakennus puretaan. Sen vuoksi Uudenmaan ympäristökeskus katsoo, että maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavoitusmenettely on ensisijainen keino suojelu- ja täydennysrakentamismahdollisuuksien yhteensovittamiseksi eri osapuolten näkökannat ja edut huomioon ottavalla tavalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain 51 §:n mukaan asemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys tai maankäytön ohjaustarve sitä vaatii. Asemakaavan muuttamisesta päättää Helsingin kaupunki."

Uudenmaan ympäristökeskus 19.3.2003 (korostukset lisätty)

Syistä, jotka edellä selitetään, Uudenmaan ympäristökeskuksen päätös ja siihen nojautuva myöhempi ympäristöministeriön ratkaisu, joiden mukaan "Merikadettikoulu" ei kuulu erikoislailla (rakennussuojelulaki) suojeltavien piiriin, vaikka sen säilyttäminen kaavamääräyksillä "tavalliseen" rakennuslakiin (maankäyttö- ja rakennuslaki) nojaten olisikin selvästi perusteltua, olivat sinänsä luultavasti oikeat ja vähintäänkin ymmärrettävät. Rakennussuojelulain soveltaminen merkitsisi valtion korvausmäärärahojen helppoa lypsämistä ja lisäksi tekisi vaihtoehtosuunnitelmassa esitetyn kohennuksen ja hyötykäytön vaikeaksi.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksessä 19.3.03 "Merikadettikoulu" arvioidaan "rakennussuojelulain 2 §:n tarkoittamaksi suojelun arvoiseksi kohteeksi", johon tästä syystä tulisi kohdistaa sen mukaiset säilyttävät kaavamääräykset!

Samalla kun ympäristöministeriö 15.1.2004 päätti osaltaan olla soveltamatta Merikadettikoulun taloon rakennussuojelulain mukaista menettelyä, se myös päätti olla esittämättä Helsingin kaupungille asemakaavan-tarkistus-kehotusta. Tämä sekä vastaavasti Helsingin kaupungin päätös olla ryhtymättä uudistamaan kaavaa oma-aloitteisesti, ovat poliittisia päätöksiä, joilla on poliittiset motiivit. Niillä on laissa säädetyt oikeusvaikutuksensa, mutta ne eivät muuta toiseksi asiantuntijaviranomaisten kantaa. Näin ollen asiantuntijaviranomaisten kannan esittäminen nurinkäännettynä (”Ympäristökeskus totesi, että rakennusta ei ole tarpeen suojella”) on joko tietämättömyyttä tai sellaista vääristelyä, johon nykyisten lakien sekavuus melkeinpä houkuttelee.

Kahden eri lain välinen epäselvä rajanveto - joka tarkoittaa mm. epäselvyyttä siitä, voiko ympäristöministeriö velvoittaa ja pitäisikö sen velvoittaa kunta ottamaan ympäristökeskuksen päätös kaavoituksessa huomioon - on ollut valitettavien sekaannusten lähde lukemattomissa tapauksissa. Totean tämän katkerana, koska arvasin niin käyvän ollessani sen eduskunnan valiokunnan jäsenenä, joka syksyllä 1983 käsitteli rakennusten suojelua koskevan lainsäädännön uudistusta.

Kahden eri lain välisessä työnjaossa on pohjimmiltaan kysymys mahdollisten korvausten jakautumisesta valtion ja kuntien välillä. Tämä oli syksyllä 1983 niin tulenarka kysymys, että pykälät kirjoitettiin harkitusti takkuisiksi ja lykättiin niiden tulkinta tuomioistuinten päänsäryksi.


3.

Niinpä aluksi on tässäkin ollut kysymys mahdollisen vahingon tai korvausvastuun pallottelusta kolmen osapuolen välillä (valtio; kunta; tontin valtiolta ostanut rakennusliike) sekä “vakiintuneista” vaikka ei lakiin perustuvista “käytännöistä”.

Voimassa olevan lain mukaan asemakaavoitus ja mm. rakennusoikeuksien määrittely kuuluvat kunnan tehtäviin. Eräät ylemmät tahot, viime kädessä ympäristöministeriö ja korkein hallinto-oikeus, valvovat tarvittaessa tuon oikeuden käyttöä, jotta yleistä etua sen paremmin kuin maanomistajan tai naapureidenkaan erityisiä etuja ei räikeästi ja kohtuuttomasti loukattaisi.

Väitetään, että kerran vahvistetun asemakaavan sallimaa rakennusoikeutta vähennettäessä kunnalle syntyy korvausvastuu. Väitteen laillista pätevyyttä, ainakaan tämänkaltaisessa tapauksessa, ei ole vielä kertaakaan selvitetty, ja koska sen perusteet ovat kyseenalaiset, ennakkotapaus olisi rakennussuojelun kannalta tervetullut. Monta todella arvokasta rakennusta on tässä maassa purettu, koska suruttomassa kasvuhuumassa vahvistettu "ilmatila" on haluttu muuttaa äkkiä rahaksi.

Katajanokkaseura esitti 1.2.2001 Merikadettikoulun suojelemista (arkisemmin sanottuna sen hävittämisen estämistä). Lausunnossaan Uudenmaan ympäristökeskukselle 19.3.2001 kaupunginhallitus puolsi rakennuksen saattamista toimenpidekieltoon "mahdollisen rakennussuojelun selvittämistä varten". Samalla se päätti kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa välittömästi käynnistämään "rakennussuojelun näkökulmasta vanhentuneiden asemakaavojen" kartoittamisen tarvittavine toimenpiteineen.

Samana vuonna valmistuneen konsulttityön mukaan säilytettävän Merikadettikoulun lisäksi tontille voitaisiin osoittaa n. 3 000 k-m2 uutta rakennusoikeutta. Kokonaiskerrosalan vähennys voimassa olevaan asemakaavaan verrattuna olisi ollut noin kolmannes. Tästä huolimatta kaupunginhallitus vaikutti halukkaalta kokeilemaan kerrankin oikeudessa, onnistuuko tällainen muutos yleisen edun nimessä. Tontin omistajahan ei ollut eikä ole mikään vähäväkinen piruparka, jonka koko omaisuus on kyseessä, vaan varsin vakavarainen rakennusliike, joka ostaessaan tontin valtiolta lienee ollut tietoinen kaavan uudistamispaineista. Ks. Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksen perustelut, yllä. Vaikka tonttikauppa olikin tapahtunut ennen kyseisen tekstin laatimista, siinä mainitut asiat ovat varmaankin olleet rakennusliikkeiden tiedossa).

Tältä osin tilanne kuitenkin muuttui kaupunginhallituksen kokoukseen 23.6.2003 mennessä. Miksi — sitä emme tiedä tarkalleen. Eräitä perusteluja löytyy kaupungin tuolloin Uudenmaan ympäristökeskukselle antamasta lausunnosta. Nyt arvioitiin, että tarvittava rakennusoikeuden vähennys saattaisi olla hallinto-oikeuden mielestä tontin omistajalle kohtuuton, ja pelättiin, että kaupungin maksettaviksi määrättävät korvaukset olisivat puolestaan kaupungille kohtuuttomat. Eli niin tai näin, talo kumoon — paitsi jos valtio tulisi hätiin. Niinpä haluttiin heittää pallo valtiolle (vaikka kysymyksessä ei oikeastaan ollutkaan rakennussuojelulain mukaisella erikoismenettelyllä suojeltaviin kuuluva rakennus):

”Lisäksi, jos Linnankuja 3:ssa sijaitseva rakennus suojeltaisiin erityislain nojalla, myös vastuu mahdollisista suojelun aiheuttamista korvauksista siirtyisi valtiolle. Vastuun siirtymistä voitaisiin pitää oikeansuuntaisena huomioon ottaen, että Oy Alfred A. Palmberg Ab on ostanut tontin ja siihen liittyvän rakennusoikeuden valtion kiinteistöjä omistavalta ja hallinnoivalta Kapiteeli Oy:ltä. Se, että valtio ottaisi harteilleen riskin korvausvelvollisuudesta tällaisessa jonkin verran epävarmassa tilanteessa, olisi perusteltua myös siksi, että tuoreen oikeustapausaineiston puuttuessa varsin monet Suomen kaupungeista ja kunnista ovat tilanteessa, jossa kulttuurihistoriallisten arvojen suojeleminen kompastuu asiantuntijoiden ristiriitaisiin käsityksiin korvausvelvollisuuden laajuudesta, nimenomaisesti supistettavan rakennusoikeuden osalta.”

kaupunginhallitus 23.6.2003

Tässä on tavallaan järkeä mutta vain tavallaan. Ajatuskulun hyväksyminen loppuun asti vapauttaisi kunnat kokonaan suojeluvastuusta kaavoituksen yhteydessä ja tekisi valtiosta niin helpon lypsylehmän, että sen mahdolliset määrärahat ilman muuta ehtyisivät. Lisäksi tällainen tulkinta olisi omiaan jakamaan kaikki rakennukset jyrkästi joko ”arvottomiin” tai ”museoitaviin”. Se saattaisi suorastaan estää järkevät käyttötarkoituksen muutokset sekä niihin liittyvät maltilliset ulkonäön ja rakenteiden muutokset.

On myös huomattavan sinisilmäistä kuvitella, että Kapiteeli Oy:n tontista saama ”liikahinta” siirtyisi valtion kukkarossa rakennussuojelumomentille, jotta kerrosalan menetys tätä kautta voitaisiin taas korvata tontin omistajalle. Valtion ämpäri on kyllä valtion ämpäri, mutta sen sisällä on monta pienempää astiaa ja niillä kaikilla tiukkailmeiset vartijansa.

Alussa mainittujen kolmen osapuolen kesken tilanne muistutti vuonna 2003 kiistelyä veneen vuokrasta: jokainen osapuoli uhkasi upottaa veneen, ellei pääsisi kyytiin ilmaiseksi.

Mahdollisten korvausten pelko on vuodesta 2003 lähtien joka tapauksessa hallinnut poliittisten päättäjien keskustelua ja päätösten perusteluja. Nyt kaupunginhallituksen enemmistö ei ilmeisesti uskaltanut harkita enää minkäänlaista rakennusoikeuden vähentämistä. Ja toisaalta oli luotu mielikuva, että mikään vähäinen vähennys ei riittäisi. Tiettävästi tontin omistaja samaan aikaan painosti kaupunkia ankarasti. Kohdistuiko painostus tämän lisäksi yksittäisiin poliitikkoihin, emme tiedä.

Viimeksi asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa 1.12.2003. Asetelmat olivat osapuilleen samat kuin kesäkuussa. Pöytäkirjan katkelman liitteinä ovat Uudenmaan ympäristökeskuksen lausunto 5.9.2003, ympäristöministeriön kirje kaupungille 22.10.03 (jossa selvästi viitataan todennäköisesti odotettavissa olevaan kaavantarkistuskehotukseen) sekä Oy Alfred A. Palmberg Ab:n kirje ympäristömimisteriölle 10.11.2003. Nämä antavat hyvän kuvan koko rakennusten suojeluun, säilyttämiseen ja uudiskäyttöön liittyvän lainsäädännön tulkinnanvaraisuudesta — myös ympäristöämme koskevien arvostusten hajonnasta.

On muistettava, että joulukuussa 2003 vaihtoehtohahmotelmaa ei ollut vielä laadittu.


4.

Tällä hetkellä näyttää olevan kysymys joko oudosta itsepäisyydesta tai harkitusta mielikuvasodasta.

Katajanokkaseura on 8.6.2004 lähettänyt kaupunginhallitukselle kirjelmän sekä vaihtoehtoisen hahmotelman tontin käyttämisestä. Siinä osoitettiin, että voimassa olevan asemakaavan mukainen rakennusoikeus voidaan varsin hyvin käyttää tontilla jokseenkin kokonaan ja ilmeisesti vähintään yhtä tuottavasti, vaikka Merikadettikoulun talo säilytetään. Aivan äsken, tammikuun lopussa 2005, hahmotelmaa laskelmineen on tarkennettu aiempaakin vakuuttavammaksi.

Sekä yleinen että naapureiden etu puoltavat mielestämme Merikadettikoulun säilyttämistä ja rakennusoikeuden sijoittamista tontille tavalla, joka sallii säilyttämisen. Järkevästi ajateltuna myöskään tontin omistajan taloudellista etua ei voida enää katsoa loukattavan sellaisella kaavanmuutoksella ainakaan merkittävästi. Mahdollinen taloudellinen vahinko liittyy lähinnä rakentamisen viivästymiseen sekä lisäsuunnittelun tarpeeseen. Ensinmainittuun seikkaan myös tontin omistajan oma taipumattomuus on vaikuttanut ja vaikuttaa.

Merikadettikoulun rakennus on itsessään lujaa tekoa, ja se voidaan muuttaa asuntokäyttöön ilmeisen kannattavasti, kuten mm. viereisen “Lutikkalinnan” eli nykyisen kiinteistö oy Amiraalin tapauksessa on tehty.

Miksi siis tontin omistava rakennusliike yhä vastustaa kaavan muuttamista ja säilyttävää ratkaisua? En ole kuullut enkä keksinyt siihen muuta uskottavaa perustelua kuin “mitä siitä tulisi, jos...”. Vaikuttaa siltä, että rakennusyhtiö haluaa tästä mielensä mukaisen poliittisen ennakkotapauksen, joka saattaisi ohjata myöhempiä tuomioistuintulkintojakin siten, että pelkkä uhkaus korvausvaatimuksista riittää kaikkien kysymysten, keskustelun ja lisäpohdintojen lopettamiseen.

Merikadettikoulun kohtalolla saattaa olla paljon laajempikin kuin vain yksittäistapaus-merkitys.